Voikohan ihmisellä olla liikaa pipoja? Varmaankin voi, varsinkin jos on kuten minä eli useimmiten ei edes käytä niitä. Eikä mulla oikeastaan olis edes aikaa neulomiseen, kun niitä opiskelujuttujakin pitäisi tehdä. Ja töitäkin. Miehen siskon pojan ristiäisiin lupasin tehdä tarjottavia, niitäkin pitäisi miettiä. Lapset on kimpussa aina kun olen kotona ja valveilla, minkä tietysti heille mielelläni suonkin. Onneksi on pitkät vapaat, jospa silloin ehtisi asioita.

351338.jpg

On mulla kuitenkin suunnitelmia pipojen suhteen. Nyt on työn alla pojan pääkallopipo, se, jonka kuva täältä jo löytyykin. Purin pipoa kavennusten alkuun saakka, aion tehdä siitä vähän isomman. Sitten ajattelin tehdä itselleni hahtuvamyssyn. Palmikkopipoakin voisi harjoitella, kun ei ole koskaan tullut tehtyä. Voihan niitä tehdä vaikka jo joululahjoiksi... 

Vielä lopuksi kuva mun lankalaatikosta:

351333.jpg

Niin. On varmaan sanomattakin selvää, että tämä on kiellettyä *huokaus*. Langat ovat kylläkin muuttaneet jo turvallisempaan paikkaan.