Eikäkö sitä mää vaan, että läksin näihin:

Lankahamsterit 2008

1214363.jpg

...juu ja välillä piti käydä erottamassa tyttöjen uudet kumpparit ja sakset toisistaan...

Niin, jatketaan... Ostin eilen paikallisesta halppiskaupasta 4 isoa muovilaatikkoa langoille. Eihän ne mahtuneet, joten toi hampsterijuttu tulee ihan tarpeeseen. Saattaa olla, että ennen helmikuuta tarvii kumminkin käydä ostamassa neuletakin verran Mamboa. Olen etsinyt takin ohjetta kissojen ja koirien kanssa, ja nyt löysin. Suunnitelmissa olisi siis tämä.

Tilasin Bookplussasta joulupäivänä pari kirjaa, edelleen odottelen. Ärsyttävää. Ei sieltä oo mitään kuulunutkaan. Adlibristä olen aiemmin käyttänyt ja tykännyt, vaan halusin yhden kirjan jota ei siellä ollut. Hmph.

En nyt tunnu saavan aikaiseksi kuvia noista valmistuneista tekeleistä, pitänee tehdä sitten aikanaan taas sellainen megapäivitys. Koko ajanhan tässä kumminkin tulee jotain värkättyä. Tosin viikon päästä olis tentti (juu, enpä sitten saanut erityispedaa vuodessa suoritettua...), vaan eiköhän sitä neulomisaikaakin johonkin väliin saa mahdutettua. Ostin haarukkapitsi...no, sen jutun, ja tekis mieli sitäkin opetella.

Sellaisia tänne tänään. 

Kiitos vielä Iralle YouMakeMyDay-palkinnosta!!! Olen happy!

Mukavat päivänjatkot!