Ekaksi tämä, joka löytyi SatuU:n blogista:

Lupaan virkata, ommella, neuloa tai helmeillä kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän viestiin. (laita myös osoitetietosi meiliini)

Lahjan saat jossain vaiheessa seuraavan 12 kuukauden aikana. Kuitenkin viimeistään heinäkuussa 2009.

Annat hyvän kiertää edelleen omassa blogissasi. (Jos et ole ristipistoilija, voit toki antaa hyvän kiertää vaikka virkkaus, ompelu tai askarteluaiheella)

 

Lomat on lusittu ja arkeen palattu. Viime viikonloppuna juhlittiin loman loppumista oikein pidemmän kaavan mukaan, ja Coachella pääsi tekemään ensiesiintymisensä hakaneuloilla vahvistettuna :) Kiitokset anonyymille vinkistä, jotain nauhanpuolta kaulukseen voisikin kokeilla!

Tovin miettimisen jälkeen pomppasin mukaan syksyn Sny-kierrokselle. Nyt vain paria odottelen, on se vaan aina yhtä jännää.

Neulottukin täällä on, kuinkas muutenkaan. Juuri sain puikoilta topin Marks&Kattensin Floxista, hametta vielä kaveriksi suunnittelen. Ensin ajattelin siirtyä jo syksyneuleiden pariin, mutta pakko kai sen kesänkin on vielä sieltä tulla, eikös? Valmistuneena on myös Swallowtail shawl Alpacasta (iiiiiiiiiii!) ja pari Revontulta. Lapsille suunnittelen päiväpeittoja virkatuista tilkuista Vattumadon ihkulla ohjeella, nyt tosin valmiina vasta jokunen. Mutta onhan tässä näitä päiviä...

Tänään vietettiin meidän ihanien rinsessoiden 5-vuotissyntymäpäivää asiaankuuluvien muisteluiden, lahjojen ja laulujen kera. Varsinaiset bileet on tarkoitus pitää viikon päästä, "leipurimestarilla" kun on nyt työputki päällä ;) Yhrenlaisen kakkusen väsäsin kuitenkin täksikin päiväksi, sen kuvalla aion kiusata teitä sitten kun minä ja kameran piuha ollaan taas samassa osoitteessa.

Palajan kuvien kera vielä (ehkä) tänä vuonna, siihen saakka...

Aurinkoisia päiviä!