947521.jpg

Ketku äiti laittaa lapsensa esittelemään sukkia kun ei itse tahdo näytellä pölkkyjalkojaan ;) Nämä on siis ekat jarpaista aloitetut sukat ikinä, kivat tulikin. Kiva opetella uutta. Yltävät mulla puoleensääreen ja taidan jättää näin, Fabelia meni siis tasan tarkkaan 100 g Vähän muistin virkistystä itselle...

Aloitus: 12 s, lisäykset joka kerroksella kunnes joka puikolla 10 s, sitten joka toisella krs:lla 14 silmukkaan asti. Kantapään jälkeen pätkä 3 o, 3 n, jonka aikana lisäykset ->64 s. Varressa jos jonkunlaista resoria (4 o, 2 n, sitten 2 o, 4 n ja lopuksi 4 o, 2 n). Päättely tehty huolella, toisessa sukassa kolmeen kertaan, toisessa sukassa selvisin sentään kahdella.

Pitääpä harkita tytöillekin talveksi tällaisia, olis kivat hameen kanssa. Tykkäsin Fabelista kovasti, mutta tänään tehtiin Sinnan kanssa lankainventaario ja todettiin että "on sitä aika paljon". Teinkin puolipitävän päätöksen olla ostamatta loppuvuonna lankaa, joululahjoihin korkeintaan jos on pakko. On sitä kertynyt, vielä kun ottaa huomioon sen, että ovat suurimmaksi osaksi tämän vuoden puolella hommattuja *hups*. Niin paljon urheiluhenkeä mulla ei ole, että olisin niitä alkanut punnitsemaan kylläkään. Jos sitten vuodenvaihteessa.

Oon tainnut haukata liian ison palan noiden kaikkien tempausten suhteen, ei tunnu aika riittävän (tai voimat). Secret of Chrysopolis alkoi viime perjantaina, tuskin saan ekaa vihjettä tehtyä viikon loppuun mennessä. Tai ikinä. Sukkasato-blogiin en oo saanut ainuttakaan sukkaparia laitettua, vaikka valmistuneita olis useammatkin. Pipoviikkosaldo oli yks onneton lärä, toisenkin sain kyllä tehtyä mutta en blogattua. Hyi minua. Niskasta kiinni *hiiop*, jospa jo ensi yönä saisi korjattua tilannetta. 

Opiskelutkin alkoi, nyt mennään kasvatustieteellisen tutkimuksen perusteita. Evvk. Hullu kun tollasia alkaa vapaaehtoisesti tekemään, senkin ajan vois paremmin käyttää niinku vaikka neulomalla.

Aloitin illalla ihan ekaa sormikastani Jättiraidasta. Nyt siitä puuttuu vielä etusormi ja peukku, sit on valmis. Onpa mukavaa taas tehdä talvilangasta, ei mene ikä ja terveys värkkäämiseen. Siitä taitaa tulla ihan pidettäväkin jopa, ei se niin vaikeeta ollutkaan kun kuvittelin. Onhan mulla ihan pro-välineetkin, Addin sormikaspuikot. Ajattelin nyt hetken aikaa keskittyä tommosiin pienempiin juttuihin.

Vielä kiitokset kaikille kommenteistanne edelliseen postaukseen, ihania ootte!